Kirjoittaja: Martti Sakari Leskelä
Tekstin lähde: Kaija Pantsu, Pekka Antero Leskelä ja Martti Sakari Leskelä 2014
Jaakko ja Viulu.
Jaakko oli isoäitini (Hanna mummun, ristimänimeltään Maria Johanna) veli, Samuel Lahden ja
Liisa Antint. Lahti (os.Ruotanen) poika, asuinpaikkanaan Pyhäjärvenkylän Nättilä 8 ja Reponiemi 52. Tarinan mukaan hänen vanhempansa olisivat halunneet Jaakko pojan jatkavan perheen maatilan isäntänä maanviljelystyötä, toimimaan kyläkauppojen ja kestikievarin pidossa joita Silkki Sampoksi kutsuttu isänsä olikin ennättänyt perustaa kolmelle eri kylälle lähiseuduilla (kyläkauppa ja kestikievari Lepolassa, sekä kyläkaupat Pyhäsalmen kylällä ja Jokikylällä.
Mutta Jaakko halusi kuitenkin opiskella musiikkia, hän haki ja pääsikin opiskelemaan Wiipurin Musiikki- ja Kanttoriopistoon. Valmistuttuaan sieltä matkusti Jaakko Amerikkaan, jossa hän toimi ensiviulistina ja kerrotaanpa hänen toimineen jopa orkesterin johtajanakin Amerikan reisullaan.
Suomeen palattuaan vasta sota-ajan jälkeen 1940-luvulla kotipitäjäänsä Pyhäjärvelle, kutsuttiin hänet muutamia kertoja esiintymään Ouluun, jossa niihin aikoihin toimi Suomen Yleisradion lähetysasema. Jaakon kuolinaika on ainakin minulta hämärän peitossa, mutta todennäköisesti hän on kuollut 1950- luvun vaihteessa.
Viulusta ja sen historiasta on vain arvailuja, yhden sellaisen mukaan siskonsa Maria Johanna olisi antanut sen palkaksi työmiehilleen jossain vaiheessa.
Sammallahti sukunimi on muutettu vuonna 1889 nimeksi Lahti, jota on käytetty sen jälkeen yleisesti Pyhäjärven Sammallahden ranta-alueen tilojen perheiden sukunimenä, lieneekö kirkonkirjojen kirjoittajia vaivannut ”laiskuus”, vai onko yleinen puhetapa kenties aiheuttanut nimien lyhentämistä, kuten Jaakon äidinkin sukunimen kohdalla on käynyt, nimi Ruotanen juontuu nimestä Ruotoistenmäki.
***********************************************